Tarkkuuden parantaminen pintaelementeillä
Elementtimenetelmässä elementtien jännitykset solmuissa lasketaan yleensä siten, että elementin sisäisissä integrointipisteissä lasketut elementtijännitykset ekstrapoloidaan elementin nurkissa tai reunoilla oleviin solmuihin. Jos jännitykset muuttuvat rakenteessa epälineaarisesti, tämä aiheuttaa virhettä tuloksiin. Solidielementeissä seurauksena on myös se että tuloksissa kappaleen vapaalle pinnalle ekstrapoloitava, pintaan nähden kohtisuora jännityskomponentti yleensä eroaa nollasta, mikä ei vastaa todellisuutta. Yksi mahdollisuus tilanteen parantamiseksi on verkottaa kappaleen pintaan ohuista kalvoelementeistä verkko, josta tulokset venymille ja jännityksille luetaan. Näiden kalvoelementtien venymät ja jännitykset lasketaan suoraan kappaleen pinnalle joten jännityksiä ei jouduta ekstrapoloimaan kappaleen syvyyssuunnassa. Alla on laskentaesimerkki vedetyn akseliolakkeelle (r=h=D/4, d=D/2) pienemmän akselin yksikkövetojännityksellä saaduille jännityksille Abaquksen lineaarisissa C3