Artemis ja avaruuslentojen tarkoitus
 |
| NASA, Public domain, via Wikimedia Commons |
Aurinkomyrskyt ovat avaruusfyysikon omaa aluetta, ja on luonnollista että kyseisen alan akateemikko haluaisi sijoittaa varoja "sirkustemppujen" sijaan omaan alaansa. Avaruusmyrskyistä ja niitä vastaan suojautumisesta kuitenkin tiedetään jo tällä hetkellä sen verran, että niille alttiiden satelliittien tai maanpäällisten sähkövoimaverkkojen vaurioituminen on melko epätodennäköistä. Sähköverkot ovat yli sadan vuoden ja satelliititkin jo yli puolen vuosisadan ajan toimineet kaupallisessa mielessä riittävän luotettavasti ja kannattavasti silloin tällöin iskevistä aurinkomyrskyistä ja joistakin vaurioitumisistakin huolimatta muistakin syistä rajatun elinikänsä puitteissa. Lisätieto saattaa toki pitkällä aikavälillä mahdollistaa vieläkin suuremman satelliittien ja sähköverkkojen luotettavuuden ja tuoda ehkä yllätystuloksiakin, mutta olisiko vaadittavan rahamäärän sijoittaminen tällaiseenkaan toimintaan kannattavaa? Tieto pelkän tiedon vuoksi voi toki tyydyttää itse tutkijaa, mutta silloin ei kannata odottaa suurten rahahanojen aukeamista.
Sen sijaan varmaa on, että Kuuhun ollaan nyt menossa tosissaan uudestaan kustannuksista välittämättä. Miksi, se on hyvä kysymys. NASAn Artemis-projektin esittelysivuilla projektin päämääräksi esitetään seuraavaa:
Under Artemis, NASA will send astronauts on increasingly difficult missions to explore more of the Moon for scientific discovery, economic benefits, and to build on our foundation for the first crewed missions to Mars.
Seuraavassa arvioin edellä esitettyjä päämääriä sekä spekuloin parista muustakin, joista on julkisuudessakin ollut puhetta.
Uusi kilpajuoksu Kuuhun
Uusi kilpajuoksu Kuuhun, tällä kertaa ennen Kiinaa, joka on ilmoittanut pyrkivänsä tekemään miehitetyn kuulennon ennen vuotta 2030, ei kuulosta uskottavalta ainakaan pelkän kunnian vuoksi tai kansan sirkushuvina. Yhdysvallat on käynyt Kuussa lyöden lipun maahan jo yli 50 vuotta sitten, eikä tätä ennätystä ja kunniaa kukaan heiltä vie. Eikä ensimmäisen kuulennon jälkeen suurella yleisöllä (meitä avaruusnörttejä lukuunottamatta) ole ollut kuulentojen tarjoamaa viihdearvoa kohtaan mielenkiintoa, lukuunottamatta Apollo 13:n jännitysnäytelmää. Kyseessä ei ole myöskään yhden presidentin turhamaisuuden huipentuma. Vaikka ohjelma aloitettiinkin Trumpin ensimmäisellä virkakaudella vuonna 2017, Bideninkään kaudella sitä ei keskeytetty.
Siirtokunnat Kuuhun ja Marsiin
Syyksi kiinnostukseen miehitettyihin Mars-lentoihin, joihin Artemis-lennot muodostaisivat perustan, on esitetty ihmiskunnan pelastamiseksi muodostettavia avaruuden siirtokuntia. Hurjimmista suunnitelmista ollaan tosin äskettäin hieman peräännytty tai ainakin niitä on siirretty myöhemmäksi. Kuuhun ja myöhemmin Marsiin perustettavat pysyvät siirtokunnat eivät ole kovin realistisia nyt eikä ehkä myöhemminkään monesta hyvästä teknisestä syystä. Ihmiskunnan pelastavan, suuren siirtokunnan perustaminen on kaukainen ajatus myös pysyvistä rajoitteista- ihmisen fysiologiasta ja psyykestä johtuen.
Siirtokunnan tarve ei ole esimerkiksi seuraavan tuhannen vuoden aikana kovinkaan ajankohtainen. Luonnollisista syistä tapahtuvia joukkotuhoja on tapahtunut keskimäärin noin 100 miljoonan vuoden välein. Viimeisestä, dinosaurukset tuhonneesta meteoritörmäyksestä Jukatanin niemimaalla on nyt 64 miljoonaa vuotta; Jos jokaisen 1000 vuoden aikana oletetaan olevan yhtä suuri todennäköisyys tällaiselle katastrofille ja 100 miljoonan vuoden aikana ainakin kerran tapahtuvan katastrofin todennäköisyys on vaikkapa 90%, voidaan seuraavan vuosituhannen aikana vähintään kerran tapahtuvan katastrofin todennäköisyys P_1000 laskea; (1-P_1000)^(10**8/1000)=(1-0,9), josta P_1000=2,3*10**(-5), eli 1/43400. Tämä on vain kaksi kertaa todennäköisempää kuin voittaa yhdellä kupongilla 6 oikein lotossa ja yhden sukupolven aikana tällaisen katastrofiarvan saamisen todennäköisyys on vielä pari kertaluokkaa pienempi. Toki asiaa on syytä selvittää ja miettiä valmiiksi selviämisstrategioita, mutta kaikessa rauhassa. Uusi tekniikkakin voi tuoda ongelmaan aivan uusia ratkaisuja.
Marsissa on käytännössä lähes kaikki samat haasteet ihmisten selviämisen suhteen kuin Kuussakin, mutta etäisyydestä johtuen monia muitakin. Kuu toimisi ihmiskunnan pelastuslauttana käytännössä yhtä hyvin- sama meteori tuskin osuisi sekä maahan että Kuuhun. Lisäksi mahdollisuus tarkkailla tilannetta Maassa ja palata kotiplaneettaamme olosuhteiden joskus korjaantuessa on helpompaa, jollei sopeutuminen Kuun pienempään painovoimaan, kuukauden pituiseen kuun vuorokauteen, säteilyyn jne. ole siihen mennessä tehnyt mahdollisesti hengissä ja järjissään säilyneistä ihmisistä jälkipolvineen jo todellisia "kuu-ukkoja", jotka eivät enää kestäisi Maan pinnalla asumisen rasituksia.
Siirtokunnan vaihtoehto
Ihmisen omakin toiminta tai vaikkapa massiiviset tulivuorenpurkaukset voivat toki aiheuttaa suuria ongelmia Maassa jo aiemminkin, mutta tällöin on huomattavasti helpompaa luoda ihmisille suojapaikka maan pinnalle kuin jollekin toiselle taivaankappaleelle. Aiempien sukupolvien virheet pitäisi korjata ja olla tekemässä maasta uudelleen asuttavaa paikan päällä.
Maassa on kaikki resurssit elämälle olemassa valmiina myös jonkin onnettomuuden jälkeen. Kuussa tai Marsissa näin ei tule koskaan olemaan. Marsin ilmaston ja muiden olosuhteiden muuttaminen keinotekoisesti suunnilleen maan kaltaiseksi on lähinnä suuruudenhullua unelmointia ja parhaimmillaankin veden kantamista kaivoon- toisaalta mistä sitä ja muita rakennusaineita edes kannettaisiin tarvittavat määrät? Vettä ja ilmakehän kaasuja on Marsissa vain nimeksi.
Elämä maapallolla on kokonaisuutena sitkeää, se on kestänyt uskomattomiakin katastrofeja alkaen taas kohta kukkia uudelleen toisissa muodoissa. Usko siihen että ihminen tuhoaisi lopullisesti elämän maapallolla on sekin tavallaan ihmisen suuruudenhulluutta ja ylimielisyyttä luonnonvoimien edessä. Luonto ei tarvitse ihmisiä, mutta ihminen on monella tavalla täysin riippuvainen luonnon antimista. Ihmislapsen kiukuttelu ja tämän oman lastenkamarin tuhoaminen niin että tämä joutuisi lopulta asumaan muualla tai kyhäämään oman huipputeknisen "risumajansa" pihalle, toisille taivaankappaleilla (jos osaa) siksi ajaksi, kun luontoäiti korjaa kärsivällisesti paikat taas kuntoon olisi ikävää, mutta luonnon kannalta kyseessä olisi vain yksi haaste muiden joukossa. Parempi tietysti olisi, jos ihmislapsi pääsisi pikaisesti ohi murrosiästään ja oppisi elämään tyytyväisenä kotonaan asuvia vanhempiaan sekä eläin- ja kasvisukulaisiaan kunnioittaen ja auttaen niin, että rakkaasta kodista ei joutuisi koskaan lähtemäänkään.
Kauppa ja politiikka
Mutta palatakseni kuulentojen tarkoitukseen, omana oletuksenani varsinkin Yhdysvaltain nykyisen hallinnon aikana on, että Kuusta oletetaan saatavan arvokkaita mineraaleja tai vaikkapa He3 -kaasua fuusioreaktoreihin. Näistä saatava tuotto maksaisi jossain vaiheessa takaisin kuulentoihin ja kehitykseen kuluvat rahat takaisin. Tämä voisi olla lähes yhtä haastava yritys kuin etsiä ja kaivaa mineraaleja yli kilometrin paksuisen Grönlannin jäätikön alta, mutta kysymys onkin siitä, kuinka hanke markkinoidaan nykypäättäjille. Taloudelliset hyödythän mainittaan jo Artemiksen ohjelmassa.
Kuusta löytyvien raaka-aineiden omistusoikeus ja omaisuuden suoja on avoin kysymys. Kun nyt Kuuhun on menossa muidenkin maiden retkikuntia, joilla tulee jatkossa olemaan samat kyvyt myös kaivostoimintaan Kuussa kuin Amerikkalaisillakin, on Amerikan kuumonopoli mennyttä ja joudutaan kilpailutulanteeseen. Jos samasta esiintymästä kiistelee kaksi tai useampi valtio tai yritys, on Kuuhun pakko järjestää Maan kaivosoikeuksia vastaavat järjestelyt, mutta tämä toimii ainoastaan niin kauan kuin asiasta on yhteisymmärrys. Ehkä joku valtio jossain vaiheessa julistaa osan kuusta omaksi siirtomaakseen YK:n Avaruuden Yleissopimuksesta välittämättä, ja kyseisellä alueella ehkä noudatettaisiin ko. valtion lakeja. Lakien ja valtauksien toteutuminen varmistettaisiin jonkinlaisilla poliisivoimilla ja armeijalla "emämaan" tapaan. YK:lla ei ole rauhanturvajoukkoja, jotka pakottaisivat niskuroivat, ehkä nämä sopimukset allekirjoittamattakin jättäneet ja veto-oikeuden omistavat suurvallat noudattamaan niitä edes Maan päällä, vielä vähemmän Kuussa. Kun vallassa olevat päättäjät kuitenkin tekevät mitä lystäävät aiemmista sopimuksista välittämättä, tämäkin on täysin mahdollinen skenaario.
Työkalu ja sirkustemput
Kuuhun ollaan siis joka tapauksessa nyt menossa. Mennään kuuhun mistä syystä tahansa, tähän tarvitaan myös ihmisiä kuljettamaan kelpaavia kulkuvälineitä. Artemis-ohjelman edellytys on tällaisen työkalun kehittäminen. Vaikka simulaation kehittyminen mahdollistaakin fyysisten kokeiden määrän vähentämisen, niin tästä huolimatta vaikkapa autosta valmistetaan tietokonesimuloinnin ja mallikokeiden lisäksi aina koekappaleita, joita testataan ja parannellaan käytössä, kunnes tuote on valmis kuluttajien käyttöön. Avaruusalus on autoa monta kertaluokkaa mutkikkaampi laite, jossa mahdollisten vikojen tai vaikkapa käytettävyyden suhteen tarvitaan ammattimaisia koelentoja ja -lentäjiä selvittämään laitteen todelliset ominaisuudet ja kehittämään siitä toimiva tuote muidenkin kuin koelentäjien käyttöön.
Artemis II -lento oli juuri tällainen koelento. Sillä ei todennäköisesti tuoteta mitään tieteellisesti merkittäviä tuloksia tai uutta tietoa, eikä se ole tarkoituskaan, se on koelento insinöörien tarpeisiin.
50 vuoden tauon jälkeen hanke herättää jälleen myös suurenkin yleisön mielenkiintoa, eikä olekaan yllättävää että siihen on lisätty paljon mm. suurelle yleisölle kohdistettuja PR-teemoja. Teemoja, joita ovat upeat kuvat auringonpimennyksistä avaruudessa tai tohtoriksikin väitelleiden astronauttien elämäntarinat. Tarinoita, joilla herätetään lasten ja nuorten, tulevien opiskelijoiden, haaveita ja kiinnostusta avaruuslentoja ja tiedettä kohtaan. Myös tällaisia "sirkustemppuja" halveksivien professorien tieteenaloja kohtaan.
 |
| Auringon korona ja osa Orion-kapselia nähtynä Artemis II -lennolla Kuun takaa. Image Credit: NASA |
Kommentit
Lähetä kommentti